etusivu   artikkelit   kuvagalleria
temppeliaukio


in English   

 
 
Temppeliaukio – kirkkosalin kallioseinä ja kuparipintainen kupoli pdf-versio >>


Temppeliaukio – kirkkosalin kallioseinä ja kuparipintainen kupoli

  Teksti: Timo Suomalainen (maaliskuu 2010)
Kuvat: Veikko Vahvaselkä


Temppeliaukion kirkkosalissa moni kävijöistä kiinnostuu erityisesti salin seinäpinnasta ja yhtä moni kattokupolin pintaverhouksesta. Niitä kumpaakaan ei liene nähtävissä missään periaatteeltaankaan sellaisina kuin ne tässä tilassa toisiansa korostaen esiintyvät. Saliin tulijoista ehkä vain arkkitehtuuria harrastava voi arvata ko. pintojen valinnan syyksi muutakin kuin niiden ulkonäön. Kumpikin pinta on kuitenkin valittu tehtäväänsä yhtä paljon toiminnallisten kuin visuaalistenkin ominaisuuksiensa ansiosta.

Seuraavassa artikkelissa kerron akustisten vaatimusten vaikutuksesta kallioseinän ja kupolipinnan muokkautumiseen kohti lopullista toteutusta. Samalla tulee korjatuksi julkisesti esitetty virheellinen tulkinta akustiikan asiantuntijoiden osuudesta varsinaiseen materiaalivalintaan.

Ajatuksemme kallioseinästä heräsi mielessämme jo siinä vaiheessa kun Tuomo-veljeni ja minä teimme kahteen mieheen kilpailuehdotusta. Tilaisuus ajatuksen esittämiseen rakennuttajalle tuli kuitenkin vasta myöhemmin. Tarve kupolin alapinnan varustamiseen ääntä läpäisevällä verhouksella nousi esiin kilpailun jälkeen suunnittelun jatkokehittelyn aikana.

Temppeliaukion kirkon suunnittelu- ja toteuttamisaika 60-luvun kulttuuri-ilmastossa tuli viemään kilpailuaika mukaan lukien yhdeksän vuotta (1960-69). Pitkän ajan hyvä puoli oli se, että pystyimme riittävän kauan hiomaan suunnitelmaa, sen jokaista yksityiskohtaa - ja ehkä myös kehittymään arkkitehteina.

Vuosien aikana suunnitelma koki monta muutosta. Takaiskuna tuli suuri tilaohjelmavähennys, joka pakotti pudottamaan seurakuntatiloista pois kaksi kolmasosaa. Pääsääntöisesti muutokset kuitenkin olivat suunnitelman luonnollista kehitystä. Niistä arkkitehtonisesti merkittävin syntyi kun meille tarjoutui tilaisuus esittää tuo tuomariston ennakkoluuloja peläten kilpailussa ehdottamatta jättämämme ajatus saada salin seinät kalliopintaisiksi.

Suunnittelukilpailu käytiin ’musiikkikirkosta’

Rakennuttajan tilattua suunnittelutyön meiltä olimme saaneet tilaisuuden keskustella saliakustiikasta kapellimestari Paavo Berglundin kanssa. Hän kertoi kokemuksenaan, että yleensä salissa on sitä mehevämpi akustiikka mitä enemmän salin seinissä on aitioita sekä seinä- ja kattopinnoissa koristeita, kuoppia ja kohoumia. Kallio- ja kivipinnoista Berglundin kanssa ei puhuttu mitään.

Suunnitteluryhmään saimme kilpailun jälkeen työtä jatkettaessa asiantuntijainsinöörit. Rakenteet: Insinööritoimisto Simula (myöhemmin Insinööritoimisto Erkki Juva Ky), LVI: Insinööritoimisto Olof Granlund & Antti Oksanen. Sähkö: Insinööritoimisto Vahvaselkä. Akustiikka: Insinööritoimisto Mauri Parjo.

Akustikko dipl.ins. Parjo hyväksyi salin muodon ja mitat, mutta betoniseinään hän halusi taitteisuutta ja epätasaisuutta. Nyt huomasimme, että oli tullut tilaisuutemme ehdottaa salin seinäksi kalliota. Kallioseinän kelpoisuudesta voitiin nyt saada eri alojen insinöörien asiantuntijalausunnot. Meidän mielikuvissamme tämä seinä oli hyvin vaihtelevasti taitteinen – ei samaa kuviota matemaattisesti toistava. Ajattelimme, että louhinta takaisi taitteiden syntyvän tietyissä rajoissa myös sattumanvaraisiksi.

Jo kilpailuehdotuksessa meillä oli lasikaton läpi kirkkosaliin näkyvä ulkopuolella oleva louhoskivimuuri suojaamassa tilaa kaupungin melulta ja kalliolla liikkuvien aiheuttamilta häiriöiltä. Muurin tuli lisäksi lujittaa kallion sisällä olemisen ja kiven luoman turvallisuuden ja pysyvyyden tuntua. Oli luontevaa ulottaa nyt kivimuuri salin sisälle katon rajasta kallioon, joka nousisi lattiasta niin korkealle kuin olisi mahdollista rakenteellisesti välttämättömän louhinnan jälkeen. Puolustuslaitokselle tekemissämme töissä olimme jo päässeet tutustumaan kalliorakentamiseen ja kallioseiniin sisätiloissa.

Ehdotimme siis rakennustoimikunnalle saliin kallio- ja kiviseinää. Ehdotuksemme tueksi toimistossamme syntyi mittakaavassa 1:50 salin pienoismalli, jonka lattia-aukosta saattoi panna päänsä sisään ja tarkastella tilan kokonaisvaikutelmaa ja yksityiskohtia. Akustikkomme hyväksyi välittömästi muutosesityksemme, jota kaikki muutkin suunnitteluryhmän insinöörit tukivat. Lopulta kallioseinäajatuksemme sai yllättävän helposti hyväksynnän myös rakennustoimikunnalta.

Huomasimme kun suunnitelma valmistuttuaan kierteli monessa tarkastavassa elimessä, että oli ollut viisasta pidättyä kilpailuvaiheessa ehdottamasta kallioseinää. Suunnitelman hyväksyminen vaati mahdollisuuden puolustaa sekä selostuksin että lausunnoin tätä joidenkin mielestä yltiöpäisen rohkeaa ratkaisua. Ilman yksityiskohtaista vakuuttavaa tietoa ei kaikissa tarkastusportaissa olisi uskottu, että kallioseinä olisi teknisesti toimiva ja jopa käytännössä käyttökelpoiseksi koettu.

Kupoli kerää katseita ja hajottaa ääniä

Kattokupolin alapintaan akustikko Parjo halusi tehdä laatikkomaisia rakenteita. Veljeni ja minä kehitimme niiden peittämiseksi monien hylkäämiemme vaihtoehtojen jälkeen raollisen kuparinauhaverhouksen, joka oli yksi parhaista oivalluksistamme tässä kohteessa. Paitsi että verhous ensiluokkaisesti hoitaa ääniteknisen tehtävänsä se ympyränkaarta toistavana synnyttää visuaalisen vaikutelman kupolin nousemisesta korkeuksiin. Jalometallisena verhous luo tilaan arvokkuutta ja heijastaa salin pinnoille vivahteikasta ja lämmintä valoa.



Alttarinäkymä

Alttarialuenäkymä sisämallissa 1:50. Jo kilpailuehdotuksessa ollut ulkokivimuuri salin ympärillä tuo sisään kiven luoman turvan ja pysyvyyden tunnun. Suunnitelman kehittyessä oli luontevaa ulottaa kivimuuri myös salin sisälle ja jättää näkyviin kallioseinä taitteisena ja rosoisena. (Malli lahjoitettu Rakennustaiteen museoon 2008.)


Lehteri

Lehteri sisämallissa 1:50. Lehterin länsipään kohdalla sisäkivimuuri on lähes korkeimmillaan; kallioseinä kuitenkin hallitsee. Kallio- ja kivipintaan sointuva kupari valikoitui suunnitelman kehittyessä kattokupolin alapinnan ja lehterin ulkopinnan verhousmateriaaliksi. Kupolin alapintaverhouksen onnistumisen varmistamiseksi teimme noin 1 m2 suuruisen mallin luonnonmukaiseen kokoon. (Mallit lahjoitettu Rakennustaiteen museoon 2008.)






 
Kotisivut: Ultimira